Moni tietää, että pitäisi hakea töitä. Työtilanne ei tyydytä, kehitysmahdollisuudet ovat käyneet vähiin tai motivaatio on laskenut jo pidemmän aikaa. Silti työnhakua ei aloiteta. Odotetaan parempaa hetkeä.
Syitä on aina. Nyt on kiireinen projekti kesken. Kesäloma tulee pian. Syksyllä on enemmän aikaa. Katsotaan ensin, miten tämä tilanne kehittyy.
Nämä perustelut tuntuvat loogisilta. Mutta useimmiten ne eivät ole syitä, vaan tapoja siirtää päätöstä eteenpäin.
Työnhaun aloittamatta jättäminen ei ole neutraali valinta. Se on valinta pysyä nykyisessä tilanteessa. Ja siitä maksetaan hintaa, vaikka sitä ei aina tunnisteta sellaiseksi. Energia kuluu tyytymättömyyteen, ei uuden rakentamiseen.
Työnhaun lykkääminen on yleisempää kuin myönnetään. Tarve on tunnistettu, mutta aloittaminen tuntuu raskaalta. Puhutaan ajoituksesta ja markkinasta. Todellisuudessa kyse on usein siitä, että työnhaku vaatii tekoja, jotka tuntuvat epämukavilta: CV:n päivityksestä, hakemuksien kirjoittamisesta, oman osaamisen sanoittamisesta.
Parempaa hetkeä odottaessa markkinatilanne ei parane eikä hakemus kirjoita itse itseään.
Työnhaussa ei voi odottaa hetkeä, jolloin kaikki on valmista. Sellaista hetkeä ei tule. Olennaista ei ole täydellinen ajoitus, vaan se, onko tarve aito. Jos työtilanne ei tyydytä nyt, se ei yleensä tyydytä sen paremmin kolmen kuukauden päästä.
Joskus paras päätös on aloittaa. Joskus on rehellisempää todeta, että ei haluta hakea juuri nyt. Molemmat ovat parempia kuin se, että työnhaku jää roikkumaan ajatuksena, josta ei ikinä tule tekoa.
Työnhaku kaipaa selkeitä päätöksiä, ei täydellisiä olosuhteita.